Sijainti Ravintolat

As Oy Helsingin Tsinnia 

Viikinportti 4, Helsinki

Turvallisuus lähtee jokaisen asenteista, eikä se ole sääntöjen vahtimista, vaan riskien minimointia, jotta läheisemme ja naapurimme voivat elää häiriöttä. Uskomme, että pyrimme ja pystymme toimimaan turvallisesti omista lähtökohdistamme, mutta jotta kenenkään naapurinkaan ei tarvitse huolestua, olemme mielen muistutukseksi keränneet tänne arjessa huomioitavia kohtia.

Arkiturvallisuus

Piha-alueiden asianmukaisesta hoidosta (hiekoitus, auraus, kuopat) vastaa kiinteistöhuolto, mutta ilmoitathan ystävällisesti, jos havaitset näissä puutteita, joko Myyrmäen huollon asiakaspalveluun tai suoraan huoltoon. Ilmoitukset myös yhtiön tiloissa havaituista vioista voi tehdä sähköisesti verkossa vaikkapa älypuhelimenkin kautta heti, kun vian on havainnut. Ilmoittamalla mahdollisimman pikaisesti havaitsemansa vian/puutteen pidetään yhtiön tilat turvallisena. Esimerkiksi pimeänä oleva valaisin saadaan nopeasti vaihdettua uuteen toimivaan, kunhan siitä saadaan ilmoitus asukkailta.

Leikkialueiden kalusteet ja alustat täyttävät viranomaisvaatimukset putoamis- ja kaatumisturvallisuuden osalta, ilmoitathan jos havaitset jotain hajonneen. On muutenkin tärkeää, että jokainen, joka huomaa puutteita tai rikkoutumia taloyhtiön rakenteissa tms. ilmoittaa asiasta pikimmiten. Näin vahinkojen määrä saadaan minimoitua.
Parvekelasit ovat kestävää lasia, mutta kovalla tuulella kannattaa pitää huolta etteivät ylälasit pääse heilumaan vapaana.

Lukitusturvallisuus

Yhteiskuntamme on pääsääntöisesti turvallinen asua ja elää, mutta vuosittain murtaudutaan yli 2 500 asuntoon. Tälläkään seudulla ei ole selvitty ilman murtoja. Helpoin keino vähentää asuntomurtojen riskiä taloyhtiössämme on pitää porraskäytävien ulko-ovet aina suljettuina. Mikäli esimerkiksi muuton tai lastenrattaiden takia kytket ulko-oven ovipumpun auki asentoon, vapautathan sen heti takaisin sulkeutumisasentoon, jottei ovi jää vahingossa auki.

Yleisimmät tavat päästä asuntoon on vääntää lukitusnuppia tai kahvaa postiluukun kautta tai oven ja karmin välistä, mutta näiden onnistumista voi vähentää merkittävästi pitämällä ovensa takalukossa ja hankkimalla mekaaniset vääntöesteet vääntönupille. Mikäli huoneistosi ulko-ovi aukeaa sisältäpäin pelkästään oven kahvaa vääntämällä, ei ovi ole takalukossa. Oven takalukitus kytketään lukkorungon valintanupista. Takalukossa olevan oven telki tulee tavallista lukitusasentoa enemmän ulos, joka vaikeuttaa murtoa ulkoapäin. On paras pitää ovi aina takalukossa. Jos ulko-ovi avautuu pelkästään kahvasta, ei ovi ole käytännössä lukossa ja murtovarkaan on helppo tulla sisään.

Epävirallisten tietojen mukaan yleisimmin kerrostaloasunnoissa käydään arkena päivällä, kun lapset ja työikäiset ovat poissa kotoa. Yleensä murtautuja soittaa viimeisenä ennen murtoa ovikelloa, poistuakseen jonkin tekosyyn varjolla jos asukas onkin kotona; jos tällaisia henkilöitä tavataan, tuntomerkit kannattaa painaa mieleen.

Paloturvallisuus

Älä säilytä yhteisissä tiloissa tai ulkoseinien vieressä mitään palavaa. Pienenkin palavan esineen savukaasut tekevät rappukäytävään menosta vaarallista poistumistilanteissa. Myös kuramatot ovat paloviranomaiset kieltäneet, joten ulko-ovien edessä rappukäytävällä ei saa mattoa pitää.

Älä kuivaa saunassa mitään. Et voi olla varma kuka laittaa kiukaan päälle seuraavaksi. Suosittelemme hankkimaan lieteen turvasuojia tai lieden sammutuslaitteen, jos taloudessa on useammin taaperoikäisiä, huonomuistisia tai mahdollisuus, että lemmikki käynnistää lieden.

Imuroi kodinkoneiden taustat säännöllisesti pölystä, kylmäkoneiden kompressorit voivat käydä ajoittain kuumana ja pöly syttyä matalassakin lämpötilassa.

Suuri osa huoneistopaloista alkaa kynttilöistä. Ethän jätä kynttilöitä valvomatta, ja pidä kynttilät kaukana syttyvistä pinnoista tai koristeista. Erityisen varovainen kannattaa olla ns. kynttilämansettien kanssa.

Kaasusytyttimien täyttöneste on erittäin tulenarkaa, ja täytettävään sytyttimeen menemätön kaasu voi syttyä pienestäkin liekistä tai kipinästä samassa huoneessa. Suosittelemme täyttämään sytyttimet vain ulkotiloissa, ja varmistamaan ettei lähellä ole esim. palavaa kynttilää.

Spek

Tiedote on tuotettu Talosivu.com tiedonhallintajärjestelmällä